Eilen siirryttiin 17. viikkoon. Oudointahan tässä on, että heti kun julkisesti kirjoitin  kivuista ja pahoinvoinnista niin ne katosi oikeastaan kokonaan. Perjantaina olin vielä kovinkin kipeä. Yöllä en kyennyt nukkumaan kuin vasemmalla kyljellä, mutta lauantaina ihmettelin ettei iltapahoinvointia ollut. Nyt on maanantai ja sitä ei ole ollut vieläkään. Aamulla oli ja alkuillasta jotain hyvinkin lievää huonovointisuutta. Vatsan seudulla en ole enää kohta kahteenvuorokauteen tuntenut oikeastaan mitään. Mielessä kävi jo, että onko siellä edes ketään enää. 

 

Tästä tarpeeksi kun olin jauhanut niin siskoni kuunteli kotidoplerilla sydänäänet ja hetken kun niitä etsittiin niin ne löytyivät, ja kuuluivat todella hyvin. En yleensä edes panikoi näin paljon kaikesta, mutta kun tämä on minulle kovin uutta ja vierasta. En tiedä miltä minkäkin pitäisi tuntua ja toisaalta taas, eiköhän raskaudet ole muutenkin melko yksilöllisiä. Nyt vain toivon, että tämä olisi pysyvä olotila. Saatan siis alkaa jopa nauttimaan raskaudestani. 

 

 

En tiedä miksi, mutta minusta on outoa puhua ihmisille raskaudesta. Pelkään, että he, joilla ei ole lapsia, eivät ole kiinnostuneita kuulemaan mitään raskausjuttuja, vaikka yksi koulukaverini tiuskahti kun en puhu mitään, enkä ole edes esitellyt ultrakuvia. En vain halua olla yksi niistä naisista, jotka puhuvat vain raskaudesta ja lapsista. En halua enää koluta bilepaikkoja ja valvoa myöhään, mutta haluan muutakin elämää. Voihan olla, että mielessäni kytee sanonta: "Kel onni on, se onnen kätkeköön."

 

 

Yksi henkilö kyllä helpottaa tätä kovasti; Minun hyvä ystäväni odottaa myös esikoistaan ja tämä todella oli sattumaa, meillä on peräkkäisinä päivinä laskettuaika. Hivenen koomista on se, että lukioikäisinä sovimme odottavamme esikoisia samanaikaisesti. Nyt todella kävi niin. Me keskustelemme raskauksistamme ja kaikesta siihen liittyvästä keskenämme ja meillä on ihan erilaiset raskaudet. Silti hän on oikein hyvä vertaistuki ja voimme yhdessä lähteä mammavaatekaupoille ja tietysti siihen sokerirasitukseen :) Nyt täytyy vain parannella flunssa, jotta jaksan valmistautua parin viikon päästä muuttoon. Minulle ja Pikku-Martalle oma yhteinen koti <3